Sehän olis hyötyliikuntaa, jos kävelis täältä yläkerrasta alakertaan, hakis kameran, purkais kuvat koneelle ja laittais tuoreita otoksia blogiin. Mut kun just nyt ei huvita, niin kaivellaan vanhoja...Kai se on ihan pakko jotain elonmerkkiä yrittää tänne sohia, kun fan club alkaa jo niin avoimesti kuittailla...

Onneksi on Nina Määttä, joka osaa ottaa kuvia. Paitsi että Ninan kamera oli sitä mieltä, että ei oo mitään kuvattavaa, kun sohittiin kohti mustaa kissamöykkyä nimeltä Neko. Mun mielestä olosuhteisiin nähden mainio kuva:

Neiti on niin tomera itsensä <3

Ihana kuva tämäkin - kiitos, Nina! Noonu muistuttaa aina vaan enemmän äitiään Siiriä, vimpan päälle tiikeli. Ja suurensuurelta isä-Onnilta saadut geenitkin on tallella - eläinlääkärin vaaka antoi lukemaksi tasan 5,000 kg! Lohduttelin Noonaa punnituksen jälkeen: "Älä oo moksiskaan, sä oot ihana kissa ja se on tosi upeeta, että sua on noin paljon!" :-)

Nami inhoaa talvea niin syvästi kuin se kissamaailmassa vain on mahdollista. Sen takia kaivettiin kesäkuva, että olis jotain mitä odottaa! Tämä on Namin mielestä helmee (mamma tosin epäilee, että kissatarha ei enää ikinä ole vihreä entisensä, kun lunta on aivan kosmisesti.)

Uudemmat Nelli-kuvat on siis vielä kamerassa, tää on joulukuulta. (Oliko se oikeasti noin pieni?!)  Neiti on kasvanut ihan kovasti ja varsinkin äänijänteet ovat osoittautuneet toimiviksi. Ainakin silloin, kun isot kissat kiikutetaan pihalle yksi kerrallaan ja sisälle yksin jäävästä pikkuneidistä tuntuu, että tämä on niin väärin!!! MIUUUUU!!! :-)

Mammalla on ollut sikakiire töissä ja muisti pätkii pahemman kerran...jos muistetaan, tullaan laittamaan tänne heipat ennen tulevan viikonlopun reissua. Rytmiryhmä lähtee Keski-Suomeen - tolla reissulla hoituu monta kärpästä yhdellä iskulla ja mamma laskee öitä, kun nähdään isosiskon ja lankomiehen kanssa pitkästä aikaa. Toivottavasti muistetaan reissun jälkeen tulla kertomaan, kuinkas sitten kävikään...

Vähänx Nelli on kääppäri!  No, on se:

Iso Neko ja pieni Nelli.

Pikkuneiti ja iso-lihava-paksukainen-Noona.

Kääppärikääpiö ja tätipuolet. PIeni ja 2 isoa.

(Iso isotätipuoli koisailee henkilökunnan punkassa kuvanottohetkellä.)

Fanclubin pyynnöstä tuo cool otsikko  Ja totta, eilenhän se sitten tapahtui, että residenssin kääppäri, pieni musta kiiltomato valittiin SUROKin näyttelyssä Tuomarin Parhaaksi kastraattinaaraaksi  

Tietty oma kamera jäi kotiin, kun ajattelin meilä jo olevan riittävästi kuvia näyttelyhäkissa nököttävistä kissukoista. Hovikuvaaja H puolestaan ajatteli valaistuksen olevan kuvaamiseen riittämätön ja superkamerat olivat hänelläkin jääneet matkasta. Valitettavasti ainutlaatuinen hetki on nyt sitten ikuistettuna vain paikallaolijoiden verkkokalvoilla, jos ei sitten kuvaajaihme-Ninan kameroinnista joku otos onnistu...siihen asti  on tyytyminen kuvaan Nekosta kotiaskareissa.

Aamun arvostelussa Neko ilmoitti tuomarille kunnon sähinöillä, että nyt on pöydällä Pukkilan hurja pantteri eikä mikään villalapanen. Ei mitään veret hyydyttävää äänekästä epistolaa, mutta sen verran mielipidettä, että asia tuli selväksi. "Sähisi, mutta käyttäytyi" taitaisi olla oikea ilmaus.

Totaaliyllärinä tuo paneelipaikka tuli, itse asiassa mamma ei ollut ajan tasalla ollenkaan. Kiitos, H, että hoidit homman!!!! Siinä sitä sitten oltiin porukalla leukaluut kirjaimellisesti levällään, kun tuomari totesi, että "this one goes to panel!".  Jännää oli ihan loppuun asti : Neiti sähisi kun sen paneelihäkkiin jätin, joten hitusen jännitti assistentin ja tuomarien terveyden puolesta.  Kaikki sujui kuitenkin krhm...tyylikkäästi, vaikka jokaiselle tuomarille piti vaaleanpunainen kita esitellä. Hienosti assari-Tuomo homman hoiti, iso kiitos rohkeudestasi!

Noona oli oma mussukka itsensä, näytteli kiltisti Noonaa ja sai sertinsä ilman kilpailijoita.  Arvostelu vaan oli siitä vinkeä, että tähän asti kroonisesti heikoksi mainittu leuka olikin excellent ja kaikki, mikä ennen on ollut suurta olikin enää medium...Noonan blondiaivon tuntien tämä tarkoittais sitä, että vois imuroida vielä enemmän Nellin vauvapöperöitä  .

Seuraavat kisat on tod. näk.  helmikuussa Jyväskylässä, sinne lähtee sitten NelliMellikin tuomarin lauteille. Siispä näyttelyvenytystä harjoittelemaan...

Pikkuhiljaa se on kai uskottava, että residenssi on muuttunut naisvoittoiseksi ja Pate on lopullisesti poissa muonavahvuudesta.... vaikka vieläkin ulko-ovea avatessa katse on ensimmäisenä maata kohti, josko frakkitakkiukkeli ois tullut kotio.

Tässä viimeisin otos ukkelista kesken siivouksen - minkäs sille mahtaa, jos kesken touhun uuvahtaa ensimmäiseen kohdalle osuvaan paikkaan. Niin Patea...

Mammalla on kova ikävä, itku on tätäkin kirjoittaessa. Jos ihmeitä vielä universumissa tapahtuu, niin tämän äijäkissan kotiinpaluu olisi toivottu sellainen!

Joulutohinoissa oli tällainenkin episodi: keittiön komerossa mammaa pelotellut Hermanni-hiiri oli ahneuksissaan jäänyt loukkuun. Tätä luomuruokakunnan ihmettä Nami taivasteli pitkään ...ja lopulta rupesi suorastaan tassuiksi...

...mutta eihän siitä oikein tullut valmista, joten Ukkokulta vei raadon ulos. Juhlallisessa saattokulkueessa tassukansaa tarpeeksi yhdelle hiirelle:

R.I.P. Hermanni kuinkahan-mones-lienetkään. (Seuraavana päivänä Hermannin serkku koki saman karun kohtalon - kummasti näköjään rupesi loukku toimimaan, kun tajuttiin ottaa syötistä suojus pois...)

Ollaan me vielä täällä...mammalle paluu arkeen iski kuin leka, moska ja vasara pitkän äitiys/joululoman jälkeen. Onneksi on kohta taas pitkä viikonloppu, jee.

Joulusta selvittiin syömällä ja ottamalla rennosti käsittämättömän keittiöpalvelusurakan jälkeen! Ei ikinä enää!!! Ens jouluna vedän verhot ikkunaan, laitan kynttilän palamaan ja syön kylmää äitien tekemää lanttalooraa kuusen alla...Olihan ruoka poskettoman hyvää, ei käy moittiminen, mutta oliko varmasti kaiken sen vaivan arvoista? *röyh*

Kissukat sen sijaan relasivat ja Noona löysi itselleen Oman Vauvan! 

(tähän kuvaan taustamusaksi täytyy itse kunkin kuvitella kovaäänistä tuplakehräystä)

Pikku-Nelli on useampaan otteeseen pesty ja puunattu onnellisen tätipuolen toimesta ja yhdessä kaksikko on niin onnellisia...hrrrrr....pörrrrr...

Pikkuneiti tohelsi tosissaan Noonan masukarvoissa - mitähän se sieltä...? Ihan tuli mieleen ne kerrat, kun Nami antaumuksella hoivasi pientä Nekoa. *huoh* siitäkin on jo niin kauan *huoh*

Lopulta uni vei molemmat:

Nelli on ihan hassu. Samalla kun neiti leikkii, kuuluu aivan käsittämätön pörinä. Tassut viuhuu, lelut lentää ja pörinä menee perässä. Tuo samainen pörinä oli meidän sängyssä viime yönä. Neiti kävi aamuyöstä Ukkokullan naaman pesemässä ja pörisemässä. Yön hiljaisuudessa kovaäänisen rukin vertaus kiviporaan ei ole kaukaa haettu .

Sattuneesta syystä nelikon yhteispotretit antavat vielä odottaa, onneksi on leikinohjaustäti-Noona, joka neuvoo, miten onnenpyörää pelataan  . Nekoa alkaa jo enemmän kiinnostaa yhteiset sulka- ja palloleikit. Ihan joka kerta ei muista enää murista ja suhista, kun pikkuneiti suhahtaa nenän edestä. 

Nami taas....no, Nami on vielä Pahantuulinen Täti, mutta on jo urheasti (salaa) käynyt ottamassa nenutuntumaa vauvan hännänpäähän. Toiveikkaina odotamme siis...

Joulu on sitten pelastettu - 103 kpl karjalanpiirakoita tuunattu anopin kanssa. Hän on niiiiin kone!!!! Jos jossain päin Suomea ikinä järjestetään karjalanpiirakoiden leipomisen mestaruuskisat, niin anoppi on ehdottomasti #1

Sisko-kulta siellä kaukana Keski-Suomessa: silvuplee. Ja miksei muillekin virtuaalisen jouluglögin painikkeeksi? Me jo muutama maisteltiin - hyviä ovat...

Saammeko esitellä uuden perheenjäsenen?

Tässä on Nelli. 

Ilmassa on suuren murinajuhlan tuntua. Odotamme, että joulurauha saapuu residenssiin...

Miten tässä taas kävi näin? Hetki jos toinenkin vierähti ilman elonmerkkiä blogissa, ihme, ettei oo faniklubi pottuillut vielä...

No, joulu yrittää meidänkin residenssiä lähestyä, ekat tähtitortut on leivottu ja suunnilleen syötykin. Pipareitakin kai pitäis, onhan sentään tullut muutama uusi kissimuottikin hankittua. Ja taatelikakkua ja karjalanpiirakoita. Leivonnaisista kai se on aloitettava, jouluhössötys, vaikka mitään kiiltokuvajoulua en vaan ehdi enkä jaksa... Ihanaa, Ukkokulta lupas mulle kuusen sisälle jo aattoa edeltävänä viikonloppuna, jeeeeee!!

Viime viikonlopun kissanäyttelystä sen verran, että Noona sai sertin ja oli ekaa kertaa elämässään Tuomarin Paras.  Paneelissa ei ääniä tullut, mutta eipä niitä oikeasti keskenkasvuiselle neidille odotettukaan. Enempi jännitti, miten ensikertalainen suhtautuu siihen, kun yhtäkkiä useampi tuomari peräjälkeen venyttää ja vanuttaa. Sujui se jotenkuten, assitentti-Kari selviytyi yhtenä kappaleena (kiitos hienosta esittämisestä!) ja mammakaan ei lupauksista huolimatta pyörtynyt jännityksestä/kauhusta. Nyt huilitaan vuoden loppuun ja tammikuun SUROK-näyttelyssä taas kisataan, vielä muutama serti kaivattais Grand International Championin titteliin....

Olin jo ihan varma, että Neko pakkaa pikkuisen kapsäkkinsä ja muuttaa pois kotoa, kun viikolla meni muutama päivä täysin ilman ulkoilua. Nyt on otettu vahinkoa takaisin, ja kun talipallotelinekin saatiin taas täytettyä, riittää kissalandian lennonjohtajilla kytättävää. Tiistaina tiedossa vetskureissu Namille ja Noonalle, täytyy muistaa täyttää Hannes Lohen geenipankin paperit, jotta saadaan Namin verinäyte arvokkaaseen tiedekäyttöön. Onneksi isotädin verinäytteen otto sujuu ilmiömäisen helposti, eipä juuri tarvitse edes kiinni pidellä.

"Älä pyykkiä silittele, silitä kissaa!" Niinpä, yleensä tuossa laudalla onkin niin paljon kissanlihaa leveästi ja pitkästi aseteltuna, ettei siihen ole raudan kanssa asiaa. Tosin pari viimeisintä viikkoa on sujunut enimmäkseen neulepuikkojen seurassa - varros, kun saan oman ihanuuden valmiiksi...!! Neko ja Nami ovat profiloituneet tilkkukissoiksi, mutta Noona on kyllä kova likka neulomaan :-).

Touhukasta viikkoa kaikille ja sydämelliset synttärionnittelut tämän päivän synttärisankareille: Onnea, Terhi ja Katri!