Eilen illalla tuli Paten kanssa äkkilähtö lääkäriin, kun vasen silmä oli selvästi kipeä eikä kissaherra avannut sitä kunnolla. Koskapa potilas ei ole järin hoitomyönteinen (lue: ei anna ottaa syliin tai muuten käsitellä), mamma pohti yhdessä silmänräpäyksessä monta kiperää kysymystä:

A) Okei, aika lääkäriin on varattu - miten saan kissan kuljetuskoppaan? Mitä sitten tehdään, jos kissaa ei saa ollenkaan kiinni?

B) Mitä sitten jos vamma/sairaus on vakava eikä kotona pystytä lääkitsemään? Eihän silmätulehduksen takia kenenkään tarvitse kissaa lopettaa, eihän?

C) Mitä jos sairaus hoitamattomana vaan pahenee? Surkeata katsoa kissaa, jonka silmä on selvästi k-i-p-e-ä.

Pate on arka poika. Ei usko millään, että kukaan ei kiusaa, vaan kipeätä silmää hoidetaan, jotta se paranisi pian. Millään kietaise-kissa-peittoon-menetelmällä ei kannata edes yrittää lähestyä, neljä tassua painaltaa karkuun heti. Onneksi tänään saatiin potilas lääkittyä vanhalla kikkakakkosella: houkutellaan kissa minikokoiseen tuulikaappiin kutsumalla mukamas "ulos", mutta sitten mamma kaappaakin koppaan. Huomenna ei taida samaan halpaan enää mennä. Kai se on jonkinlainen muisti  kissallakin...

Se hyvä puoli tosta vetskureissusta oli, että Stronghold-loishäätö niskatökötillä tuli hoidettua samalla kertaa. Toivottavasti silmä saadaan hoidettua kaikella kieroudella ja viekkaudella, Paten parhaaksi.

1244046197_img-d41d8cd98f00b204e9800998e