Enpä ole pitkään aikaan jännittänyt mitään lähestulkoonkaan niin paljoa kuin eilistä P&P:n rokotusreissua. Etukäteen näin sieluni silmillä pahimmat kauhuskenaariot lähinnä Pate Pampulan vinkkelistä - pelotti ja jännitti varsinkin sen jälkeen, kun Pate pisti ranttaliksi kuljetuskopassa eteisen lattialla...Selvisimme automatkasta, ell suihkutti huoneen täyteen feromonia ja sitten mentiin:

Pappa tutkittiin, kaikki ok - paitsi keuhkojen kuuntelustahan ei sitten tullut mitään. Ai, miksikö? Kattilainen kehräsi niin kovaa ja antaumuksella! :-) Paitsi sitten ei kehrännyt enää, kun oli piikin vuoro. Saldona naarmu ja hammaskuvio mamman kädessä, kun meidän hurjapää päätti kertoa, että nyt mulle oikeestaan jo riittää. Pate ei tikannut ketään, mutta juoksi sinne tänne megapaniikissa. Kaapin alta sain kissan kauhottua väljemmille lattioille ja olisko sitten ollut totaalijähmetys, kun juoksut loppuivat siihen paikkaan. Hoitsutäti oli THE GURU ja nosti Paten varovasti pöydälle emon niskaotetta matkien. Orja kumartaa syvän kunnioituksen vallassa ja ihailee tapaa, jolla hankalaa potilasta arvokkaasti käsiteltiin. Niskaan laitettava matolääke meni hienosti, rokotuksesta ukko ei pihahtanutkaan ja kaiken jälkeen hän itse tepasteli kuljetuskopan uumeniin.

925540.jpg

Paniikki-Patesta ei kuvia otettu, mutta tällainen rentoreino bongattiin kiipeilypuusta pari päivää sitten :-))) Kyllä tuohon viereen hyvin taitaisi muuan Pinkkinenu mahtua *virn*

Nami oli poikain reissun aikana ekaa kertaa ihan yksin kotona, mutta mitään isompaa tuhoa ei ole havaittu. Mitä nyt tuo turhapuropaita alkaa vetää viimeisiään :D Samalla herää epäilys, että leikkauksessa on tehty muutakin kuin se operaatio mitä pitikin. Neiti on ollut ylitsevuotavan huolehtivainen orjienhoitokissa, kehrää, kurnuttaa, leipoo, tarpoo, nuolee, tassuttaa - ja tätä kaikkea sängyssä kello 4 aamuyöstä!!!!! Ukkokulta jo kertoi Namille, mitä makkarin ovelle voi tapahtua, jos ei skunkkimallinen kissanhäntäpuuhka parkkeeraa jonnekin muualle kuin ihmisen suuhun. Mamma yrittää vielä sopuisasti saada kissukan tajuamaan, että yöllä nukutaan eikä pestä/revitä verkkopaitaa tai muuten hoideta kauneusasioita, ei kissan eikä ihmisen. Suloinen neitihän se, ja myös näissä hoivatoimissaan yhtä tehokkaantomera kuin kaikissa muissakin askareissaan. Karhea kieli vaan on orjan kaulan herkälle hipiälle liikaa! :-)))

914623.jpg

Mitenkähän tomeraksi mahtaakaan tämä nukkukissa heittäytyä...Ukkokulta nimittäin väittää, että keittiön "kippokomerossa" asustaa hiiri (tämä väite pohjautuu Ukkokullan ehtymättömään hajuaistiin, joka on tehnyt täysin luotettavan havainnon hiirenpissin hajusta *reps*). Uhkasi laittaa loukkuja jyrsijän pään menoksi ja mamma yrittää kertoa, että meillähän on 3 hiirenloukkua omasta takaa! No, ehkä on kivempi löytää se hiirenraato loukusta kuin urhean metsästyskissan tuomana saaliina henkilökunnan sängystä. Heh, tämän siitä saa, kun muuttaa maalle ja talvi on tulollaan...

914640.jpg

Tervetuloa vaan kaikki Kaltsu-hakkerihiiret ja niiden maalaisserkut!!!! *namskis*