Vaikka tänään olikin kaunis ilma, oli siinä silti syksyn tuntua. Ruoho on vielä vihreää, mutta siellä täällä puut jo alkavat kellastua. Ulkona on jännä tuoksu, joka on mulle ihan uusi ja outo. Syksyn huomaa siitäkin, että illalla tulee tooosi pimeää, ei pienintäkään valoa missään. Paitsi tummalla taivaalla tuikkivat tähdet...

Mä olen koko viikon ollut kovin surullinen, kun mun bestis ystäväni yllättäen nukkui pois. Kaunis, nuori siperiankissaneito Dada, suloinen pörinä-Datsun, on nyt tähdistä kirkkaimpana ja vilkuttaa mulle. Tai niin mä ainakin haluan uskoa. Ja toivoa, että me vielä sateenkaarisillalla tavataan ja höpötetään tyttöjen juttuja...ihan niinkuin näyttelyreissuilla, kun oltiin kopat vierekkäin. Kuiskuteltiin kissaa ja luvattiin pitää toisillemme tassuja kisatiimellyksessä.

Me saatiin olla ystäviä niin kovin vähän aikaa, mutta kaikkea yhdessä kokemaamme muistan aina onnellisina siitä, että sain tuntea Humppapöksy-Pöppiäisen. Joo-o, rakkaalla kissillä todella on monta lempinimeä. Ja just sellainen maailmasta rakkain kissi Dada äipälleen olikin, mä tiedän sen. Kukka ja Ripakin varmasti kaipaavat pikkusiskoaan, mun pientä ystävää. 

Dada, mä huiskutin tassua sulle eilen illalla, näithän sä sen? Sitten sä varmaan näit meidän kyyneleetkin...

Nuku rauhassa, ystäväni! *niisk*

Lämpimät tassutukset Dadan äipälle sekä Ripalle ja Kukalle. Olette ajatuksissamme, otamme osaa suureen suruunne!

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta. Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä. Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon. Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi. Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä... -kirjoittaja tuntematon-

 

Tämän kauniin ajatuksen myötä tassutamme kyynelsilmin myös mamman siskon Nippeä, joka tänään siirtyi sateenkaarisillalle 14,5 vuoden kunniakkaassa iässä. Uskollista vahtikoiraa kaipaaville Nipen omille ihmisille voimahali ja lämmin osanottomme.

 

Pai, pai, Nippe, lepää rauhassa!

(PS: kuvat mamma lainasi Dadan ja Nipen ihmisiltä. Kiitos.)