Kaunottaren pitää vähän kärsiäkin, sanoo mamma. Ja mä olen kaunotar, selvä se.  Mutta joku raja siinä kärsimisessäkin, sanon minä! Mitenkä mä siitä muka kaunistun, jos mut kastellaan ja pestään ja kuivataan ja kammataan ja...??

Sunnuntaina se sitten tapahtui, ekapesu. Iskä laittoi mut saunajakkaralle seisomaan, kaikki neljä tassua visusti jakkaralla. Mamma otti suihkun ja ihan surutta kaatoi vettä mun päälle, päästä varpaisiin. Tai siis ei päähän, kun se varoi mun korvia. Sitten kun mä olin märkä, mamma hieroi sellaista hyväntuoksuista shampoota mun turkkiin. Hieroi ja hieroi ja pyöritteli. Ja voitteko kuvitella: näin kauan multa meni, ennenkuin järkytykseltäni tajusin ruveta yhtään protestoimaan. Näin kauan! Sitten mä maukusin oikein lujalla äänellä pari kertaa ja kerran meinasin ottaa ritolat, mutta eihän niistä Iskän pihtikäsistä tällainen pikkuinen kissapolo minnekään päässyt. Siinä mä sitten seisoin ja lauloin ja odotin, että mun henkivartijat ois tullu jeesaamaan. Mitään tullu. Noi vellihousut istui kylppärin oven takana passissa tärkeenä, mutta ei kumpikaan uskaltanu pelastaa mua sieltä veden alta. Pelkäsivät varmaan, että ois voinut tassu kastua...siinä meillä agentit!

Pesutökötti huuhdottiin pois ja mä olin ihan litsmärkä, kun mamma kaappas mut pyyhkeen sisään.Mä ihan tärisin, kun mulla oli niin kylmä!

Onneksi orjat oli tajunneet lämmittää saunan. Siellä ylälauteella mä nuolin ja nuolin ja ravistelin kinttujani. Mamma kuivatti monella eri pyyhkeellä ja pikkuhiljaa rupesin taas näyttämään norjalaiselta metsäkissalta enkä Muumitarinan piisamirotalta. Huh, oli se homma, mutta nyt mun turkki on kuulemma silkkisen ihana ja mamma on ihan haltioissaan.

Kynsien leikkuuta ja harjausta on kuulemma vielä luvassa ennen lauantaita, mutta ne jutskat menettelee. Itseasiassa, eilen mä kehräsin ja leiposin mamman sylissä, kun se harjas mua. Se oli niin ihanaa kärsimystä se!